HIUSMUOTOILUA

-Tanja on palaillut myös työelämään. Aikoja on varattavissa liikkeestä.

 

-Tärkeää tietoa microbladingista...

 

MITÄ MICROBLADING ON? 

Microblading on kulmamuotoilua, joka mahdollistaa asiakkaalle kauniit, persoonalliset ja luonnolliset kulmat. Microblading -toimenpiteen aikana pigmenttiä laitetaan ihon pintakerrokseen eli epidermiksen ja dermiksen väliin. Pigmentit, joita käytän yhteistyössä SharpBrowsin kanssa ovat 100% luonnollisia eivätkä ne ole haitallisia iholle. Kaiken kaikkiaan toimenpide on hieman kuten tatuoiminen, mutta siinä on hyvin suuria eroja pysyvään pigmentointiin verrattuna. Microblade -tekniikalla oikein tehdyt kulmat häviävät ihosta kokonaan noin vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos tulosta haluaa ylläpitää, täytyy kulmiin tehdä vahvistus n. 10-12kk jälkeen ensimmäisestä hoidosta. Otathan hyvissä ajoin, n.10kk jälkeen yhteyttä microblading -ammattilaiseesi kulmien uusimisen vuoksi. 

ONKO TOIMENPIDE KIVULIAS? 

Ensimmäinen kerta voi olla kivulias, mutta se riippuu pitkälti ihosi kivunsietokyvystä ja ihotyypistä. Tämä toimenpide ei satu, mutta voi tuntua inhottavalta aluksi. Erityisherkälle iholle toimenpide voi sattua hiukan enemmän kuin normaalille iholle. Käytämme puudutusainetta, joka vie suurimman osan mahdollisesta kivusta pois. Pintapuudutus haihtuu elimistöstä 2h kuluessa. Huom! Ensimmäiset linjat tehdään kuitenkin ilman puudutusta, jotta sen aiheuttama mahdollinen lihasten rentoutuminen ei vaikuta kulmien symmetrisyyteen. 

KUINKA KAUAN TOIMENPIDE KESTÄÄ? 

Ensimmäiseen toimenpiteeseen varataan reilu 2h aikaa. Aika pitää sisällään valmistelun, kulmien muotoilun, microblade -toimenpiteen ja jälkihoito-ohjeet. 

MITÄ MINUN TÄYTYY TEHDÄ TOIMENPITEEN JÄLKEEN? 

On erityisen tärkeää muistaa pitää iho ja kulmat puhtaina. Vältä aurinkoa sekä uima-altaita, solariumia, saunaa ja raskasta hikoilua parantumisen ajan. 

TÄYTYYKÖ MINUN OTTAA VAPAAPÄIVÄ TOIMENPITEEN TAKIA? 

Ei tarvitse. Iho kulmien ympäriltä voi punoittaa hieman riippuen ihosi herkkyydestä, sekä saattaa ilmetä pientä turvotusta. Väri on aluksi tummempi kuin haluttu lopputulos. 

KUINKA KAUAN KESTÄÄ, ETTÄ IHONI ON TÄYSIN PARANTUNUT? 

Yleensä viikosta kahteen viikkoon. Tässä ajassa kuollut ihosolukko lähtee irtoamaan ihosta, toisin sanoen pienet ihonhiukkaset, jotka koostuvat kuolleesta ihosta, verestä ja pigmentistä, irtoavat tässä ajassa. Noin kuukaudessa pigmentti on täysin asettunut ja kuukauden jälkeen tehdään vahvistus, jossa väriä lisätään kohtiin, joista sitä on lähtenyt normaalia enemmän. Ensimmäisen käsittelyn hinta sisältää vahvistuksen. 

KUULOSTAA VAKUUTTAVALTA, KUITENKIN HALUAN TIETÄÄ TÄSMÄLLEEN, MITÄ IHOLLENI TAPAHTUU TOIMENPITEEN AIKANA? 

Toimenpiteeseen liittyy seuraavat asiat: muotoilu, itse toimenpide ja jälkihoito. Muotoilun aikana käytämme Branko Babicin suunnittelemia erikoistyökaluja, joilla mittaamme sinulle symmetriset kulmat kasvojesi muodon mukaan. Piirrämme kulmakynällä uusien kulmiesi ääriviivat, kun olet nähnyt ja hyväksynyt ne, täytämme ääriviivojen sisältä alueen pigmentillä joka sopii ihon ja hiustesi väriin parhaiten. Ääriviivoja emme siis tee pigmentillä ja ne pyyhitään kokonaan pois, jotta kulmista saadaan mahdollisimman luonnollisen näköiset. Microbladingin aikana käytämme SharpBrowsin erikoisteriä, jotka koostuvat 11-14 pienestä terästä, jotka viiltävät ihon pintakerroksen ja työntävät pigmentin ihoon. 

ENNEN HOITOA 

2 viikkoa ennen toimenpidettä, ei tule ottaa mitään seuraavista hoidoista; botox, täyteainehoidot, laserhoidot, syväpuhdistavat kasvohoidot, kuorinnat. Annathan kulmien parantua kokonaan toimenpiteen jälkeen, ennen kuin tas näitä edellä mainittuja hoitoja tehdään sinulle. 

VALMISTAUDU PIENEEN PUNOITUKSEEN. 

Kannattaa varautua pieneen punoitukseen, sitä esiintyy kaikilla asiakkailla. Erittäin kova punoitus on kuitenkin harvinaista. Erilaiset ihotyypit reagoivat erilailla toimenpiteeseen, joten pidä se mielessä kun teet suunnitelmia seuraaville tunneille microbladingin jälkeen. 

TULE TOIMENPITEESEEN KEVYELLÄ MEIKILLÄ. 

Älä laita raskasta meikkiä samana päivänä kun toimenpide tehdään. Tämä ei tarkoita, ettetkö saisi laittaa meikkiä lainkaan. Normaali päivittäinen kevyt meikki on ok. Älä kuitenkaan meikkaa kulmiasi. 

OLE VAROVAINEN SEURAAVIEN LÄÄKITYSTEN KANSSA. 

On muutamia lääkkeitä joiden käyttöä emme suosittele 48 tuntiin ennen toimenpidettä. Tällaisia lääkkeitä ovat aspiriini, ibuprofeiini ja muut kipulääkkeet sekä verenohennuslääkkeet ( marevan/asa/primaspan/klexan/plavix et.) Suosittelemme myös välttämään lääkkeitä, joilla on voimakas vaikutus kehoosi. 

ÄLÄ KÄYTÄ ALKOHOLIA ENNEN TOIMENPIDETTÄ (48h) 

Myös tupakoinnin ja kofeiinin käyttöä ennen toimenpidettä suositellaan vähennettävän. 

VÄLTÄ TUOTTEITA JOISSA ON RETIN A:TA (TRETINOIINIA). 

Jos käytät tuotteita jotka sisältävät joitakin määriä Retin A:ta, suosittelemme sinua lopettamaan käytön kuukautta ennen microblading -toimenpiteeseen tulemista. Tämä koskee vain kulmien aluetta. Tämä koskee myös tuotteita jotka sisältävät A-vitamiinia. 

VÄLTÄ AHA IHONHOITO-TUOTTEITA ENNEN TOIMENPIDETTÄ. 

Vältä AHA-tuotteita (tuotteet jotka koostuvat alpha-hydroxy-acidista) noin viikon ajan ennen toimenpidettä. Suosittelemme sinua lopettamaan anti-age -tuotteiden käytön kulmien alueelta kahta viikkoa ennen toimenpiteeseen tulemista. 

JOS OLET VERENLUOVUTTAJA. 

Älä luovuta verta samana päivänä kun toimenpide on. Tämä voi rasittaa kehoasi ja saatat tuntea olosi heikoksi. Suosittelemme, että olet myös luovuttamatta verta toimenpiteen jälkeisenä päivänä. 

KULMAKARVOJEN POISTO LANGALLA TAI MUILLA TEKNIIKOILLA. 

Parhaan tuloksen saavuttamiseksi microbladingissa, älä nypi tai poista kulmakarvoja millään tekniikalla ainakaan viikkoon ennen toimenpidettä. 

OLE AVOIN ALLERGIOISTASI, KROONISISTA SAIRAUKSISTASI JA MUISTA TERVEYTEEN VAIKUTTAVISTA ASIOISTA 

Kerro microblading -ammattilaiselle kaikki asiat joiden ajattelet olevan vähänkään tärkeitä, sekä kaikki krooniset sairaudet tai allergiat, joita sinulla voi olla. Listaa myös kaikki asiat kosmetiikasta, jolla on ollut negatiivinen vaikutus ihollesi. Ole rehellinen kaikesta, mikä vaikuttaa terveyteesi. Mikäli olet raskaana tai imetät, varmista lääkäriltäsi toimenpiteen soveltuvuus ja voiko puudutusainettä käyttää, koska se sisältää lidocaiinia. Toimenpiteen voi myös tehdä ilman puudutusaineen käyttöä. Keloidinen arpi on esteenä laitolle. Muutoin arvet kulmien alueella eivät ole esteenä. Keskustelethan lääkärisi kanssa, mikäli sinulla on kemoterapia hoitoja. 

HOIDON JÄLKEEN 

1. OLE TIETOINEN TOIPUMISVAIHEISTA 

Mitä enemmän tiedät prosessista, sitä helpompaa se on sinulle. Paranemisprosessi voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: 1) ihon pintakerroksen parantuminen; 2) kuolleen ihon kuoriutuminen; 3) pigmentin väheneminen. 2-4 viikon aikana toimenpiteen jälkeen koet kaikki nämä vaiheet. 

2. KÄSITTELE KULMIA HELLÄSTI ÄLÄKÄ REVI KUOLLUTTA IHOA TAI RUPEA 

Kulmiin ei saa koskea likaisilla käsillä! Kulmien ympäriltä iho voi tulla hieman herkäksi varsinkin 24h aikana microbladingin jälkeen. Jos haluat pestä kulmia, tee se puhtaalla haalealla vedellä hellästi varoen painamasta liikaa kulmien alueella. Toimenpiteen jälkeen ihosta voi irtoilla pieniä kuivia palasia, jotka koostuvat kuolleesta ihosta, verestä ja pigmentistä. Tässä paranemisvaiheessa kulmat kutiaa, mutta niitä ei saa missään nimessä repiä tai raapia. 

3. HIERO BEPANTHENIA JA RAUHOITTAVAA ÖLJYÄ KULMIIN 

Bepanthen (punainen) on paras hoito kulmiin, sillä se on kevyt ja hengittävä voide, joka parantaa haavat nopeasti. Rasvaa voi levittää muutaman tunnin jälkeen hoidosta puhtaalle iholle. Rasvaa kannattaa levittää aamuisin kevyt kerros, tarvittaessa päivällä lisäys ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa hieman paksumpi kerros. Ihon ärsytykseen ja kutiamiseen saat helpotusta käyttämällä esimerkiksi näitä rauhoittavia öljyjä: greipinsiemen, makea manteli, jojoba tai kookosöljy. 

4. SUOJAA UUSIA KULMIASI TARKASTI ENSIMMÄISET 72h 

Vältä saunomista, hikoilua ja uimahalleja, kylpylöitä. Esimerkiksi kloori ja muut kemikaalit joita vesi sisältää saattaa heikentää värin pysyvyyttä kulmissa, koska microblading -väriaine on täysin luonnollinen seos. Älä myöskään laita mitään meikkiä kulmiin tämän 72h aikana, koska iho on vielä silloin herkkä ja haavat avoinna, jolloin bakteerit pääsevät helpommin ihon alle. Kaikenlaiset toimenpiteet tai hoidot, joissa on kosketusta kulmiin, tulee vältää! 

5. VÄLTÄ SOLARIUMIA 

Solariumia ei suositella käytettävän vähintään viikkoon microbladingin jälkeen. Tämä suositus koskee myös aurinkoa. Liiallinen auringonsaanti vaikuttaa negatiivisesti pigmenttiin, joka on asetettu ihon pintakerrokseen hoidon aikana. Jos juuri valmistuneet microblade -kulmat saavat liikaa suoraa auringonvaloa, pigmentti alkaa haalistumaan tavallista nopeammin ja kulmat vaativat uuden vahvemman vahvistuksen. Huomioithan siis lomamatkat Microblading-aikaa varatessasi. 

6. OLE VAROVAINEN LÄÄKETIETEELLISTEN TOIMENPITEIDEN KANSSA 

Jos olet ollut verenluovuttajana, kerro siitä microblade -ammattilaisellesi. Keskustele myös verenluovutuksessa olevan hoitajan kanssa, jos olet menossa microbladingiin. Joskus vaatii 3kk tai jopa 6kk toimenpiteen jälkeen, että veri palautuu normaaliin tilaansa. Normaalisti se palautuu normaaliksi jo n. 1 viikon kuluttua. Sen lisäksi menettelyt, joissa käytetään erilaisia lasertekniikoita, voivat lykätä microblading -kulmien tekoa. Kerro myös aina lääkäreillesi ennen minkäänlaisia toimenpiteitä microblading -toimenpiteestä. 

7. EI KULMAMEIKKIÄ EIKÄ ANTI-AGE -VOITEITA 

Vähintään viikon (mieluiten 10 vuorokauden) ajan toimenpiteen jälkeen suosittelemme olemaan käyttämättä minkäänlaista meikkiä kulmissa. Älä myöskään käytä anti-age -voiteita ennen kuin kulmat ovat täysin parantuneet. Suosittelemme pitämään kaikki intensiiviset voiteet poissa kulmien alueelta paranemiseen asti. 

8. MICROBLADINGIN JÄLKEEN OLEVA TULOS EI OLE LOPULLINEN 

Värin pigmentti haalistuu toimenpiteen jälkeen. Tämä on täysin normaalia ja siitä ei tarvitse huolestua. Alussa linjat voivat näyttää hieman epätasaisilta, sekä värin pigmentti tulee muuttumaan ensimmäisen kuukauden aikana toimenpiteen jälkeen. Muista, että todellinen tulos voidaan arvioida oikein vasta vahvistuksen (värin uudelleen laitto n. 3-5 vk kuluttua microbladingista) jälkeen. 

9. ÄLÄ EPÄRÖI OTTAA YHTEYTTÄ MICROBLADING -AMMATTILAISEEN 

Ei ole tyhmiä kysymyksiä ja aina kun tunnet tarvetta kysyä mitä tahansa, niin vastaan mielelläni kysymyksiisi. 

10. TOIMENPITEEN JÄLKEEN KULMAT OVAT ASIAKKAAN VASTUULLA. 

Ajan varattuasi sitoudut noudattamaan edellämainittuja valmistautumis- ja jälkihoito-ohjeita. Allekirjoitat myös vastuuvapautuslomakkeen liikkeessämme ennen hoitoa. Muistathan siis, että ohjeita noudattamalla / oikein varautumalla kulmat parantuvat nopeasti ja jälki pysyy hyvänä! 

Microblading 299€ sisältää 1 vahvistuksen, 3-5 viikon päästä ensilaitosta 

TouchUp 120€ 10-12kk päästä ensilaitosta 

Facebook, työnäytteitä: 2.linja 

Instagram, työnäytteitä: @ammibrows 

2.linja / 0400 885 323 

Puutarhakatu 2, 20100 Turku 

ammisakko@gmail.com